Tasojen selostus (S2)

Moomin Language School -opetussuunnitelmassa on KUUSI TASOA ja yhtensä 98 viikkoa valmista opetettavaa materiaalia. Lapsen aloittaessa opiskelun, hänelle voidaan valita sopiva taitotaso portaattomasti, mistä hän aloittaa opiskelun. Jokainen lapsi on eri kohdassa kielen opiskelussa ja sen takia on tärkeää, että pystymme löytämään hänelle oikean taitotason.

Ohessa on lyhyet kuvaukset jokaisesta tasosta avuksesi, kun valitset oppilaillesi parhaiten sopivaa tasoa. Jos yhden tason teemat ja sanasto vaikuttavat olevan jo tuttuja heille, siirry seuraavalle tasolle. Kun asetat tason, oppilaat ohjataan automaattisesti suorittamaan kyseisen tason ensimmäistä päiväharjoitusta, mutta kaikki edeltävät viikot ovat heillä myös käytettävissä. Jos heillä näyttää olevan vaikeuksia ymmärtää oppimaansa, voit aina ohjata heidät siirtymään sisällössä taaksepäin ilman, että sinun tarvitsee asettaa tasoa uudelleen. Suosittelemme, että he tällöin suorittaisivat edellisen luvun taitotestin, ja jos heillä on sen kanssa haasteita, aloittaisivat uudestaan kyseisen luvun alusta. Näin on mahdollista löytää oikea aloitustaso kaikille oppilaille.

TASO 1

Luvut 1-3
Viikot 1-13
Kielitaito: –

Suosittelemme ensimmäistä tasoa kaikille oppilaille, joilla ei ole juuri ollenkaan suomen kielen pohjataitoa tai jotka vasta opettelevat tabletin käyttöä. Tällä tasolla oppilaat tutustuvat perussanastoon ja yksinkertaisiin lauseisiin.

Teemat: perhe, koti, luonto, eläimet, ruoka ja juoma, päiväkoti, ajoneuvot, liikenne, ostokset

TASO 2

Luvut 4-7
Viikot 14-31
Kielitaito: 0,5 vuotta

Toisella tasolla oppilailla tulisi olla jo noin puoli vuotta suomen kielen opiskelua takanaan. He tuntevat jo perussanastoa liittyen kotiin, perheeseen ja ympäristöönsä, ja osaavat muodostaa muutamia yksinkertaisia lauseita. Tällä tasolla oppilaat tutustuvat verbeihin ja kuvaileviin lauseisiin.

TASO 3

Luvut 8-11
Viikot 32-50
Kielitaito: 1 vuosi

Kolmannella tasolla oppilaat ovat opiskelleet suomea jo vuoden. Heidän pitäisi pystyä käyttämään arkista sanastoa ja muodostamaan yksinkertaisia lauseita. Tällä tasolla oppilaat tutustuvat monimutkaisempiin lauserakenteisiin, numeroihin ja laskemiseen.

Teemat: adjektiivit, värit, sää, lelut, eläimet, hedelmät ja vihannekset, viihde ja teknologia, luokkahuone, muodot, askartelu, leivonta

TASO 4

Luvut 12-15
Viikot 51-66

Kielitaito: 1,5 vuotta

Neljännellä tasolla oppilaat ovat opiskelleet suomea jo puolitoista vuotta. Tämä taso on jo huomattavasti haastavampi ja sisältää pitkiä keskusteluja, monimutkaisia lauseita ja pitkiä tarinoita. Oppilaiden ei tarvitse ymmärtää kaikkea kuulemaansa, mutta tällä tasolla he tottuvat kuulemaan paljon enemmän suomea ja poimimaan puheen seasta tuttuja sanoja.

Teemat: numerot, syntymäpäivät, naamiaiset, lemmikit, keittiö, kylpyhuone, värit, vaatteet, rutiinit, tunteet, työt, pallopelit, kuukaudet

TASOT 5

Luvut 16-19
Viikot 67-82

Kielitaito: 2 vuotta

Tasolle 5 mennessä lapset ovat oppineet suomea noin kaksi vuotta. Pidemmät keskustelut ja tarinat jatkuvat, ja kielioppi monipuolistuu erilaisten rakenteiden myötä. Kuten ennenkin, kaikki kielisisältö esitellään leikkien ja tarinoiden kautta. Lapset oppivat edelleen kieltä kuuntelemalla ja puhumalla.

Teemat: vuodenajat, vuosi, rannalla, tunteet, työpaikat, matkustaminen, viikonpäivät, kirjasto, hedelmät,
pallopelit, voimistelu

TASO 6

Luvut 20-23
Viikot 83-98

Kielitaito: 2,5 vuotta

Tasolle 6 mennessä lapset ovat oppineet suomea noin kaksi ja puoli vuotta. Lapset kuulevat monimutkaisempia lauseita ja tottuvat käyttämään enemmän eri verbejä. Uuden kielen lisäksi lapset oppivat yleistietoa luonnosta.

Teemat: linnut, liikunta, metsä, tunteet, työpaikat, ötökät, musiikki, museo, avaruus, matelijat, myytit, valtameren elämä, dinosaurukset, käsityöt, vauvat.

-->