Merilahden peruskoulu

Valmistavan luokan opettajan mietteitä Moomin Language Schoolista käytännössä!

Kolmas käyttövuosi kohdallani alkaa pian. Opetan valmistavassa luokassa helsinkiläisessä peruskoulussa. Koulumme vahvuus on monikielisyys ja kielitietoinen opetus.

Minun tehtävänäni on opettaa suomen kieltä ja koulukulttuuria. Oppilaat ovat pääasiassa yhden vuoden oppilainani. Oppilaita ryhmässäni on 12 ja kansallisuuksia saman verran kuin myös kotikieliä. Lukuvuoden aikana ryhmässäni vierailee useimmiten n. 20 oppilasta, kukin oman oppimissuunnitelmansa ja edistymisensä mukaan.

Moomin Language School on minulle ensiarvoinen työkalu. Opetan oppilaat alusta alkaen ”Muumi-varttiin”, kuten sitä itse kutsun nykyään. Teen oppilaille heti oman kuvallisen polun luokkani iPadille. Ihastuttavaa on se, kun ryhmääni tulee uusi oppilas, muut jo hieman harjaantuneemmat opettavat ja ohjaavat uutta tulokasta Moomin käytössä.

Muumi-vartti on valmistavan luokan oppilaille kuin lepotuokio, jossa he saavat työskennellä itsenäisesti. Muumi-peli on huippu siinä, kuinka se etenee kuin juna ja vie lapsen kohti haastavampia sanoja ja lauseita.

Pidän edelleen MoominLS-sovelluksen visuaalista ” lapsellisuutta ” hyvänä nykypelien liian realistisen kuva-aineksen joukossa. Kuvat ja sanat ovat paikallaan, ja lapsi voi tehdä tehtäviä paineettomasti ja edetä omaan tahtiin. Tehtävät ovat monipuolisia ja innostavia. Pidän myös pedagogisesti hienona, että tehtävä tyypit toistuvat aina aihepiiristä toiseen.

Osio, jossa oppilas pääsee puhumaan ja kuuntelemaan omaa ääntään, tuo tähän peliin sellaisen lisän, joka erottaa tämän pelin ja opetusohjelman muista. Se on mielestäni todella mahtava ominaisuus ja lapsetkin tykkäävät!

Diplomit innostavat isompiakin oppilaita.

Kirjoittanut
Mia Heinonen, Apulaisrehtori
Merilahden peruskoulu, Helsinki

-->