Päiväkoti Ågelin kolmevuotiaat aloittivat Moomin Language Schoolin

Ryhmä kolmevuotiaita harjoittelee piiriin asettumista, omalla paikalla istumista ja samalla ilma väreilee jännittynyttä odotusta. Vihdoin kolmevuotiaatkin saavat aloittaa Moomin Language Schoolin ja opetella englantia. Pikku Myy -nukke kiertää piirissä lapselta toiselle ja jokainen saa kertoa oman nimensä englanniksi tai ruotsiksi.

Sitten pitääkin jo päästä liikkumaan. Ope ottaa rummun käteen ja kysyy, miten lähdetään liikkeelle. ”Kuin karhut”, kuuluu vastaus. Rumpu soittaa karhuille tallustelumusiikkia ja kun rumpu hiljenee, huudetaan yhdessä ”My name is…” ja oma nimi. Sitten ryhmä haluaa leikkiä jäniksiä, hiiriä, kissoja ja käärmeitä, ja vähitellen ujoimmatkin uskaltautuvat huudahtamaan englanniksi oman nimensä. ”My name is…” kaikuu salin täydeltä.

Kolmevuotiaat uutta oppimassa

Kolmevuotias oppii ikätasolleen tyypillisellä tavalla liikkuen, leikkien ja touhuten. Välillä olemme touhunneet pienissä 3-4 lapsen ryhmissä ja toisinaan niin, että koko kolmevuotiaiden joukko on ollut paikalla. Aina ei ehditä (eikä jakseta) kaikkea yhdellä kertaa, vaan opeteltava asia jaetaan kahdelle tuokiolle.

Kun tuokion aiheena ovat erilaisia rakennuksia tarkoittavat sanat, saavat lapset lopuksi valita eniten kotia muistuttavan värityskuvan. Sitten keräännytään pöydän ympärille ja harjoitellaan kynäotetta kieli keskellä suuta. Samalla tarinat pulppuavat värittäjien kertoessa juttuja omista kodeistaan: ”Meidän talo on punainen ja siinä on sininen ovi.” Talon kuva peittyy punaisella värillä. ”Ja tässä pihalla on meidän koira, joo, ja tuossa on äiti, isä ja minä.” Talon eteen ja viereen ilmestyy, niin ikään punaisella värillä, erikokoisia palleroita.

Kaveri vieressä puristaa tiukasti värikynää nyrkissä, värittää ja kertoo samalla tarinaa kotitalonsa hurjasta kohtalosta. Koirat korjaavat kattoa, talo palaa. Savua on maassa, lapsi toteaa ja piirtää viivaa talon ympäri. Sitten paikalle ilmestyy possu nuuhkimaan. Ope tiedustelee, muistavatko lapset, mikä talo on englanniksi. ”House”, kuuluu vastaus. ”Entä koti?”, ope jatkaa tiedustelua. Lapset miettivät, kunnes yksi muistaa, että sehän oli se home. Pöydän ympärillä istujat maistelevat sanaa, ai niin, home.

Kirjoittaja on lastentarhanopettaja ruotsinkielisessä Daghemmet Ågelissa.

Haluaisitko kokeilla Moomin Language Schoolia koulussasi tai päiväkodissasi? Ota yhteyttä tiimiimme täällä.

Lisätietoa palvelusta: www.moominls.fi

-->