Kouvola hyödyntää päiväkotien suomen kielen opetuksessa digitaalista ja pelillistä materiaalia

Kouvolan kaupunki on valinnut Moomin Language School -materiaalin lasten varhaiseen kielen opetukseen. Materiaalia käytetään nyt kaikissa päiväkodeissa suomen kielen opetukseen maahanmuuttajalapsille, joita on Kouvolassa noin kolmesataa ja myöhemmin suunnitelmissa on laajentaa palvelun käyttö myös englannin opetukseen.

Kouvola on kokeillut varhaiskasvatusyksiköissään jo kahden vuoden ajan Moomin Language School -menetelmää. Kyseessä on digitaalinen materiaali, jonka avulla lapsi oppii vierasta kieltä. Keinoina käytetään leikkiä ja pelillisyyttä.

– Lapsi kokee hienoja hetkiä, kun hän pystyy ilmaisemaan itseään siten, että tulee ymmärretyksi ja leikkiminen muiden lasten kanssa sujuu entistä paremmin. Vähitellen puhekieli alkaa kehittyä kohti luku- ja kirjoitustaitoa, joka luo pohjaa myöhemmälle oppimiselle koulussa ja opiskelussa. Arvot, säännöt sekä sosiaaliset tavat sisäistetään suurimmaksi osaksi kielen avulla, Kuusisto kertoo. Yksi kiinnostava havainto palvelua Kouvolassa pilotoitaessa on ollut se, että täysin suomenkieliset lapset, joilla on lieviä puhevaikeuksia, ovat myös hyötyneet palvelusta.

Palvelu toimii osana päiväkodin ja koulun arkea. Kielinä on tällä hetkellä suomi ja englanti. Sanoja, fraaseja sekä kielen rakenteita harjoitellaan menetelmän avulla monipuolisesti useamman kerran viikossa. Moomin Language School -palvelun tuottaa kotimainen opetusteknologia-alan yritys Playvation Oy, jonka Suomen jakelukumppaneina ovat Promentor Solutions Oy ja Abilita Oy.

– Kokemukset ovat olleet hyviä, joten päätimme ottaa palvelun pysyväksi toimintamalliksi käyttöön kaikissa päiväkodeissa. Ensin sitä hyödynnetään opetettaessa suomea niille lapsille, joille suomi on vasta toinen kieli. Myöhemmin olemme kaavailleet palvelun käyttöä englannin kielen opetuksessa, varhaiskasvatuspäällikkö Helena Kuusisto kertoo.

Lisätiedot:

Kouvolan kaupunki, varhaiskasvatuspäällikkö Helena Kuusisto, p. 020 615 7224

Promentor Solutions Oy / Moomin Language School, Co-Founder Juha Telkkinen, p. 0400 440 443

Promentor Solutions Oy on suomalainen perheyritys, joka tarjoaa monipuolisia kielikoulutuspalveluja yrityksille, julkishallinnolle ja oppilaitoksille. Promentorilla on yli 30 vuoden kokemus digitaalisesta kielenopetuksesta. Nykyisin Promentorin valikoimaan kuuluu lisäksi digitaalinen kielenopetusmateriaali lapsille, Moomin Language School, joka on tarkoitettu päivittäiseen kielen harjoitteluun päiväkoteihin ja kouluihin.

Kouvola on noin 86 000 asukkaan kaupunki Kymenlaaksossa. Vuonna 2009 kuusi kuntaa liittyivät yhteen ja muodostivat uuden Kouvolan, jossa kaupunki ja maaseutu elävät rinnatusten. Alueen läpi mutkitteleva Kymijoki palvelee maailman suurimpiin kuuluvia metsäteollisuuden yrityksiä ja antaa seudun väestölle työtä ja oman leimansa maisemaan. Kouvola on merkittävä junien risteysasema, ja matka Kouvolasta pääkaupunkiseudulle taittuu junalla reilussa tunnissa.

-->