Englantia rumpujen tahtiin – Kokemuksia leikkituokioiden pidosta Ågelissa

Edellisessä blogikirjoituksessaan Pia Staff ja Mia Julin-Lumio Daghemmet Ågelista kertoivat Moomin Language Schoolin toiminnasta päiväkodissa yleisesti. Nyt he avaavat lisää leikkituokioiden järjestämisestä heidän päiväkodissaan.

Leikkituokio on aloitettu aina samalla tavalla. Lapset ovat asettuneet piiriin istumaan suuren ryhmähuoneen lattialle ja Pikku Myy -nukke on esitellyt itsensä sanomalla ”My name is Lilla My”, minkä jälkeen nukke on kulkenut piirissä lapselta toiselle ja jokainen lapsi on esitellyt itsensä englanniksi. Tämän jälkeen ohjaaja on toivottanut lapset tervetulleeksi ja suihkuttanut lapsia kuvitteellisella ”kielisuihkulla”. Seuraavaksi on siirrytty päivän aiheeseen, kuitenkin siten, että tuokion aikana on sekä kerrattu vanhaa että opittu uutta.

Pikku Myy aloittaa Moomin Language School -leikkituokion sanomalla ”My name is Lilla My”.

Lauluja ja rumpujen pärinää

Olemme jokaista Moomin Language School -tuokiota varten kehitelleet toiminnallisia tehtäviä, joiden avulla oppituokioiden valmiita runkoja on rikastettu. Tuokioiden aikana on usein leikitty esimerkiksi KIM-leikkiä, jonka avulla uusia sanoja on kerrattu ja toisteltu. Tuokioissa on käytetty instrumentteja rytmittämään lauluja ja myös erilaiset liikunnalliset leikit ovat osoittautuneet toimiviksi, kun uusia lauluja tai sanoja on harjoiteltu.

Esimerkiksi kun aiheena olivat liikettä kuvaavat sanat, leikkivät lapset leikkiä, jossa he saivat vuorotellen toimia ohjaajana, joka näyttää eri liikkeitä kuvaavia kortteja ja toisten piti sanoa englanniksi vastaava sana, kuten ”walk” tai ”jump” ja lähteä liikkumaan kuvan osittamalla tavalla. Seuraavassa vaiheessa otettiin rumpu esiin. Lapset saivat edelleen toimia vuorotellen kuvakortin valitsijana, mutta nyt kuvakortti näytettiin vain ohjaajalle, joka soittamalla rumpua kuvaili rytmiä. Lapset saivat arvata vaikkapa rytmin ”jump!”. Jos arvaus osui oikeaan, antoi ohjaaja merkin ja lapset saivat lähteä hyppimään. Lopuksi lapset saivat sekä valita kortteja että soittaa rumpua. Ohjaaja sai osallistua leikkiin ja arvuutella rummun kuvaamia sanoja lasten kanssa.

Moomin Language Schoolin materiaaliin sijoitetut laulut ovat olleet lasten mieleen ja niitä on laulettu ahkerasti kevään aikana. Lapset halusivat päiväkodin kevätjuhlassa esittää kaikki leikkituokioiden aikana oppimansa laulut. Kaikkien erityinen suosikkiloru ”Banana Split” sai säestyksen seitsemän rummun voimalla.

Englanninkielinen satuhetki

Yhdessä tuokiossa oli kertomus tytöstä, joka näkee unta, että kaikki talon tavarat katoavat. Tarina kerrottiin lapsille ensiksi englanniksi, minkä jälkeen se käännettiin ruotsiksi, ja kerrottiin vielä uudelleen englanniksi. Olimme valmistelleet tuokiota varten ison piirustuspaperin, johon oli piirretty tytön talon huoneineen mutta ilman kalusteita. Lapset jaettiin pienryhmiin, ja jokaiselle ryhmälle annettiin huone, johon he saivat piirtää huonekalut. Lopuksi käytiin huoneet läpi ja kerrattiin sanastoa englanniksi ja ruotsiksi. Talo ripustettiin seinälle, mikä mahdollisti opitun kertaamisen.

Kuva talosta, joka kalustettiin lasten kanssa.

Kielen oppimista liikunnan avulla

Kapteeni käskee -leikki, eläinten joogatunti ja muut liikuntaleikit, joissa yhdistyvät uuden asian harjoitteleminen ja haltuun ottaminen, liike ja oman toiminnan ohjauksen hallitseminen ovat osoittautuneet toimiviksi apuvälineiksi leikkituokioissa. Niin ikään draamalliset harjoitteet, kuten esimerkiksi kauppaleikki, ovat olleet mukavia mausteita englannin alkeiden oppimisen tiellä. Lapset ovat myös innokkaasti keräilleet erilaisia leluja, joita on voitu käyttää leikissä.

Jooga, jossa eri-ikäisten lasten motoriset valmiudet tulevat selvästi esille, on ollut mainio tapa opetella uusia eläinlajeja englanniksi. Koska leikkituokioon tarkoitetut sanat eivät olleet täysin samoja kuin erilaiset eläimen nimeä kantavat jooga-asanat, saimme keksiä uusia liikkeitä ja opetella sanoja, joita leikkituokion rungossa ei ollut. Ensin lapset asettuivat kieli keskellä suuta vaikkapa kirahvin asanaan, ikätason sallimalla taidolla. Tämä asana tehtiin erikseen kummallakin puolella kehoa, ja kun asento oli valmis, sanottiin kirahvi-sana englanniksi. Kun kissan asana oli valmis, äänneltiin kuin kissa ja lopuksi mietittiin, maukuvatko englantilaiset kissat eri tavoin kuin suomalaiset kissat.

Yllä olemme kuvanneet muutamia esimerkkejä siitä, mitä olemme leikkituokioiden aikana tehneet. Toivottavasti kokemuksemme olivat kiinnostavaa ja hyödyllistä luettavaa!

Haluaisitko kokeilla Moomin Language Schoolia koulussasi tai päiväkodissasi? Ota yhteyttä tiimiimme täällä.

Lisätietoa palvelusta: www.moominls.com

-->